Iho-ongelmat

Rapsuttelu, kieriskely, kuonon hankaaminen, pään tavaroihin hinkkaaminen ja käpälien nuoleminen ilmestyvät tavallisesti oireista ensimmäisinä. Yleensä onkin helppo ymmärtää selkeä viesti kutiamisesta, vaikka ihottuma ja variseva turkki huomattaisiin vasta myöhemmin. Toisinaan johtaen jopa kaljuihin kohtiin eri puolilla kehoa.

Erityisen herkkiä oirehtimaan ovat yleesä korvat ja tassunpohjat, ja monen lemmikin kohdalla ainoa yliherkkyysoire voikin olla tassujen vimmainen kaluaminen tai korvien tulehtuminen. 

Yleisimmät syyt iho-ongelmiin ovat allergiat, atopia, loiset, sieni ja auto-immuunisairaudet. Mutta toisinaan iho-ongelmia voi myös tulla, jos kivun tai stressivuoksi nuoleminen ja kirputtaminen saa aikaan karvattomia kohtia. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kissan virtsatieongelmat ja nivelvaivat esim. nivelrikko

Kaikki eläimet rapsuttelevat kuitenkin sillointällöin ja on hyvä laittaakin merkille vain lisääntynyt rapsuttelu, kaluaminen ja nuoleminen. 

​Vie lemmikkisi eläinlääkäriin mikäli... 

  • lemmikki ravistaa päätä jatkuvasti

  • Raapii tai puree itseään toistuvasti samasta kohtaa

  • karvaa lähtee reilusti ja lemmikki kaljuuntuu

  • Huomaat punoitusta, turvotusta tai outoa hajua

Yhteystiedot

Vivian Valli

Hyvinkää 05800

  • Facebook - White Circle
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now