Kissoilla tavataan useita eri sienitartuntoja ja niistä yleisin on Microsporum canis, jonka osuus tartunnoista on yli 90%. Muita aiheuttajia ovat Trichopython, Epidermophyton ja muut Microsporum-sukuihin kuuluvat sienet. Tartunnan lähteenä on pääsääntöisesti kissa, mutta se voi tarttua myös välillisesti esimerkiksi harjojen, lelujen sekä ympäristön välityksellä. Koska tartunta voi tarttua eläinlajien ja ihmisten välillä on kyseessä zoonoosi. Sienitartunnat ovat huomattavasti yleisempiä ulkomailla kuin meillä täällä kotosuomessa, eikä niiden hoitoon panosteta samalla tavalla. 
Sienitartunta ei kissalla välttämättä aiheuta minkäänlaisia oireita tai oireet voivat olla hyvin lieviä, mutta vakavimmillaan oireillessaan kissalla ilmenee voimakas ihotulehdust, joka voi levitä kauttaaltaan ja saada kissan menettämään karvoituksensa jopa pysyvästi. Osa kissoista paranee spontaanisti ilman hoitoa, mutta tartuntariskin takia jokainen tapaus tulisi hoitaa asianmukaisesti. 

​

Paras tapa diagnosoida kissa on tehdä sieniviljely ja mahdollinen PCR-varmistus, joka yleisimmin otetaan kissasta hammasharjalla karvanäytteen muodossa, mutta on mahdollista ottaa myös ympäristöstä pintanäytteenä. Viljelytuloksen saamiseen voi kestää useita viikkoja, koska osa sienikannoista kasvaa hitaasti tai esimerkiksi kissan pesu tai lääkitys ennen näytteen ottoa voivat hidastaa kasvua tai jopa estää sen kokonaan. Diagnoosin varmistamiseen voidaan käyttää myös niin kutsuttua Woodin lamppua, koska monet sienet ovat fluorosoivia, menetelmä on kuitenkin epätarkka eikä takaa negatiivista tulosta. Myöskään näytteen mikroskopointi ei anna sen tarkempaa tulosta, siksi epäilyt olisi aina hyvä lähettää viljeltäväksi. 

​

Sienitartunnan hoito on pitkäjänteistä ja kestää kauan siitä riippuen kuinka monta eläintä on hoidettavana ja millaisessa ympäristössä eläimet asuvat. . Pelkästään varmistetun sairaan kissan hoito ei myöskään auta, vaan on hoidettava jokainen talouden kissa, myös talouden muut oireilevat eläimet sekä ihmiset tulisi hoitaa samanaikaisesti ja puhdistettava ympäristö tarpeeksi tehokkaasti. Joskus tartunnasta on jopa mahdoton päästä eroon, sillä ympäristöä ei saada pestyä ja puhdistettua riittävän tehokkaasti. 

​

Pitkäkarvaisen kissan hoidossa helpottaa, mikäli turkki ajellaan, se vähentää myös sieni-itiöiden määrää. Ajelu on parasta suorittaa helposti puhdistettavassa tilassa, jolloin karva on helpompi kerätä ja hävittää. Tämä tapahtuu mieluiten polttamalla. Ajelu on syytä suorittaa varovaisesti sillä rikkoutunut iho pahentaa tulehdusta ja itsensä tulisi suojata suojavaatteilla ja kertakäyttöhansikkailla. Lyhytkarvaisilla kissoilla ajelua ei ole tarvetta tehdä. 
Kissa olisi myös hyvä pestä (aiemmin suositeltiin Malaseb shampoota, toisinaan sitä on kuitenkin vaikea saada. tähän käy kuitenkin esimerkiksi Nizoral tai Imaverol, johon tarvitaan myös resepti) kahdesti viikossa muun hoidon ohella koko hoitojakson ajan, joka yleensä kestää 4-12 viikkoa. Sinä aikana olisi hyvä käyttää myös kosteustippoja, jotka suojaavat kissan silmiä mahdollisilta shampoo roiskeilta. Hoitojakson ajan lemmikin olisi hyvä pysytellä rajatussa, helposti puhdistettavassa tilassa kuten kylpyhuoneessa ja kaikki kissaan kosketuksissa ollut on syytä desinfioida tai hävittää sieni-itiöiden takia. Pinnat on myös pyyhittävä vähintään kahdesti viikossa imuroinnin jälkeen. Puhdistukseen voi käyttää esimerkiksi Virkonia tai Oxiviriä. Pölypussi tulisi hävittää jokaisen imurointikerran jälkeen (mieluiten polttamalla) ja myös imuri puhdistaa, tesktiilit tulisi pestä vähintään 60 asteessa tai kastella edellä mainituilla puhdistusaineilla.
Kissa tarvitsee myös suunkautta annettavan lääkkeen, josta hoitava eläinlääkäri aina päättää. Ensisijaisesti sienihoitoon tarkoitetuista lääkkeistä kissoille tarkoitettu on itrakonatsoli (kauppanimi Itrafungol), mutta osa sienikannoista voi olla lääkkeelle resistenttejä. Yleensä kissat sietävät lääkitystä hyvin. 

 

Kontrollinäyte on mahdollista ottaa viikon kuluttua hoitojakson päättymisestä. Mikäli näyte palaa takaisin positiivisena on hoitoa jatkettava ja otettava uusinta näyte aikaisintaan kuukauden kuluttua. Vasta kaksi kuukauden välein otettua negatiivista näytettä kertoo hoidon onnistumisesta.