Viima on ensimmäinen salukini. Odotin kolme vuotta, jotta sain oman pienen saluki pentuni. Vaikka alkuun Viima ei ollut täysin omani, vaan minulla sijoituksessa ja näin ollen Tuuli Soukan omistuksessa ja Aavatuulen –kennelin kirjoilla. Nykyään Viima on kuitenkin täysin omani, eikä sitä tulla käyttämään jalostukseen.
Tullessaan luokseni Viima vaikutti tempperamenttiselta, itsenäiseltä ja rohkealta. Kävi ilmi, että rohkeus ei kuulunut kuitenkaan Viiman luonteenpiirteisiin.
 

Viima on se koira, joka on saanut minut ajattelemaan syvemmin koiria, niiden luonteita ja sitä mitä itse pidän tärkeänä. Viima on myös opettanut minulle sen, ettei nirsous ole este – mutta se on suuri hidaste. Omista koiristani Viima on opettanut minulle ehkä eniten kärsivällisyyttä, armoa sekä itselle, että koirille, tauottamisen tärkeyttä sekä etäisyyttä.

Viima rakastaa juoksemista vapaana ja nykyään, jopa uskallan hetkittäin neitiä pitää vapaana oikeanlaisessa ympäristössä. Viima on niin nirso, että ei aina syö omaa ruokaansakaan. Herkut saattaa yhtenä päivänä kelvata ja toisena ei, vaikka olisivat samaa tavaraa. Kaikkea uutta makustellaan ensin muutamana päivänä ja syljetään ulos, ennen kuin todetaan syömäkelpoiseksi.

Kotona sisätiloissa Viima on varmasti maailman helpoimpia koiria. Hän on tyytyväinen kun saa kölliä lähellä, jossain pehmoisessa ja lämpimässä ja yksinolokaan ei ole ongelma. Vapaana ollessaan, hän hyväksyy suhteellisen helposti uudetkin leikkikaverit mukaan porukkaan, eikä närää tule usein. Mutta kun neidille laittaa hihnan niin sekä pyörät että vastaantulevat ihmiset ja koirat saavat aikaan pelkoa ja rähinää, ellen ole tarpeeksi nopea. Epävarmuus näkyy myös helposti tilanteissa, jolloin meille tulee vieraita, sillä Viima reagoi heihin voimakkaasti – saattaapa yrittää tarttua jalkaankin.
 

Viiman luonteessa on yhdistelmä terävyyttä ja arkuutta, joka tekee hänestä herkän käyttämään hampaitaan.

Juoksijana Viima on mieletön, vaikka vasta muutaman kerran olemme kisanneet ja niistäkin osan epävirallisesti. Näyttelyissäkin Viima on saanut melko hyviä arvosteluja kauniin ulkomuotonsa tähden. Ei ole varmasti mitään upeampaa katsottavaa, kun se kun Viima juoksee vapaana täynnä riemua ja elämäniloa.

​

Viima sairastui akuutisti HGEhen, aamulla oli vielä pirteä, mutta päivällä alkoi oksentaa verta. Lähdimme eläinlääkäriin, mutta hoidosta huolimatta Viiman tila huononi. Verta tuli molemmista päistä ja lopulta koira meni shokkiin. Mitään ei ollut enää tehtävissä. 

​