kennel Nietosten kissala
Sijoitus vai oma?
Erilaisia sijoitussopimuksia on yhtä paljon kuin on kasvattajiakin. Sijoituslemmikki maksaa yleensä noin puolet pennun normaalista hinnasta vakuusmaksuna. Itse suosin periaatetta, että pennusta maksetaan puolet ja koko summa maksetaan takaisin jaetusti sovitun pentuemäärän mukaisesti, mikäli sovittu pentuemäärä ei syystä tai toisesta toteudu maksetaan takaisin vain toteutuneista pentueista, muitakin tapoja varmasti löytyy.
Edullisesta hinnastaan huolimatta sijoitus ei missään tapauksessa ole ilmainen. Vaikka kasvattaja kustantaakin ruuat pennuille, terveystestit ja muuta vastaavaa, saattaa tuo toivoa lemmikin näyttelyttämistä, mahdollisesti ajeluttamista deitin luokse - joskin yleensä kasvattaja hoitaa senkin itse - tai deitin tuomista asuntoon ja tiedä mitä se sitten tekee! (Nimimerkillä yksi kolli merkkaili koko huoneen ja joka kerta kun yritti sitä puhdistaa, teki saman uudelleen, eikä tältä kohtelulta säästyneet edes ihmiset...). Pennut sotkevat, leikkaamaton kolli saattaa merkkailla ja toisinaan myös kiimassa olevat naaraat merkkailevat - puhumattakaan volyymi puolesta, joten koko sijoitus voi vaatia hermoja.Toisinsanoen aika ja ärsytyskynnyksen mataluus ovat isoimpia valuuttoja.
Sijoituslemmikki kustantaa kuitenkin saman kuin mikä tahansa lemmikki, niin ruuan, hiekan kuin eläinlääkärikulujenkin suhteen, eivätkä nämä kustannukset kuulu kasvattajalle vaan sijoitusperheelle, jonka luona lemmikki asuu.
Sijoitus vie aikaa. Koiran kohdalla pidempään kuin kissan, mutta yhtä kaikki se vie aikaa. Yhteydessä kasvattajaan on oltava, kiimoista kerrottava ja sovittava miten mikäkin asia hoidetaan ja milloin. Vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja aikatauluttamista, jotta kaikki saadaan sujumaan mutkattomasti. Joustoa on hyvä olla, mutta tiedettävä myös missä oma raja kulkee.
Kissa naaraalla teetetään pennut usein ensimmäisen vuoden jälkeen ja sopimus voi olla 1-2 pentueesta, joskus harvoin useammasta, kollin kohdalla pentuemäärä on suurempi usein 4-6 pentuetta. Koiralla sen sijaan teetetään ensimmäiset pennut usein 2-4 vuoden ikähaarukassa ja yleisimmin koirilla sopimus on yhdestä pentueesta, uroksilla tämä on usein suurempi 2-3 pentuetta, mutta näissäkin on vaihtelua. Joten sijoitus ei ole hetkellinen mielijohde vaan projekti, johon sitoudutaan pitkäksikin aikaa – vuosiksi. Itse sijoitan naaraat 2 pentueesta ja kollit 6 pentueesta, se ei kuitenkaan tarkoita, että tämä määrä olisi se lopullinen vaan maksimia. Lopputulos määräytyy monen eri asian summana.
Kasvattajat usein poimivat pentueen parhaimmiston jatkamaan sukua, eli sijoitukseen tai itselleen kotiin jääviksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö pentueessa olisi muita hyviä pentuja, mutta jos itse on vaikea arvioida millainen luonne, ulkonäkö ja terveydentila on hyvä kyseisellä rodulla tai lajilla, voi olla varma, että sijoitettavan lemmikin kohdalla on tilanne juuri se – tai ainakin parhaita, mitä pienellä pennulla kykenee arvioimaan. Sijoitus on kerma kakun päällä (vaikka itse en kyllä pidä kermasta, mutta tiedätte mitä tarkoitan). Näin ollen voi olla varma siitä, että saa hyvän yksilön. Tai niin varma kuin pennun kohdalla ikinä voi olla - koska pennuistahan voi kehittyä vielä mitä tahansa niin luonteen kuin terveydenkin kannalta.
Sijoitus tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppaaseen, joka neuvoo vaikeissa tilanteissa ja joka auttaa tutustumaan uudenlaiseen maailmaan oli se sitten kissamaailma, näyttelyelämä, kisaaminen tai pentumaailma. Monelle se on myös tilaisuus harjoitella tulevaa omaa kasvattajan uraa varten, mikäli sellaisesta on haaveita. Kaiken kukkuraksi, hyvässä lykyssä se on mitä ihmeellisin kokemus, jota ei muulla tavalla välttämättä saa kokea. Ja ovathan pennut aina ihania!
Koska on lemmikkiä vähiten stressaava ratkaisu, että pennut kasvavat emänsä luona sijoituskodissa, on tämä myös se ratkaisu jota itse noudatan, näin ollen useat vierailut minun osaltani ovat odotettavissa. Kollit sen sijaan pääsevät vierailemaan naaraan kodissa, joten joutuu tottumaan ajatukseen siitä, että lemmikki on välillä muualla.
Sijoitusta on hyvä miettiä etukäteen monelta kannalta. Kun pennut syntyvät luonani, olenko valmis kasvattamaan ne kasvattajan pyytämällä tavalla sekä hyväksymään kasvattajan mahdollisen ravaamisen kodissani? Pennut - olivat ne minkä lajin edustajia tahansa - aiheuttavat omat kommervenkkinsä elämässä. Vaikka kaikki menisikin putkeen, pennut syntyisivät terveinä ja emo hoitaisi ne mainiosti itse, eikä tarvitsisi missään minkäänlaista apua, niin pentujen kasvaessa niille tulisi tarjota erilaisia virikkeitä ja ne sotkevat paljon. Ne tulisi totuttaa erilaisiin asioihin, opettaa syömään erilaisia ruokia ja näkemään erilaisia ihmisiä sekä muita eläimiä. Olenko siis valmis käyttämään aikaani siihen? Onko minulla aikaa, jaksamista ja rohkeutta lähteä siihen touhuun. Puhumattakaan valvotuista öistä, kun pennut riehuvat tai kun odottelet synnytyksen alkamista.
Entä jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan? Mitä jos pentueeseen syntyy kuollut pentu? Tai pentu, joka täytyy lopettaa. Kykenenkö siihen? Miten toimisin tilanteessa? Tai jos emältä ei tulekaan tarpeeksi maitoa, kuinka aikatauluttaisin ruokkimisen ja saisin arjen kuitenkin sujumaan. Onko varaa ottaa lomaa töistä pentujen ajaksi? Onko se edes mahdollista? Vai saisinko kaiken sujumaan normaaliarjesta huolimatta? Entä jos täytyy viedä eläinlääkäriin tai tulee jotain muita ongelmia? Pentu sairastuu? Mitäs sitten? Ja lopuksi, muttei tosiaankaan vähäisimmäksi: Olenko valmis luopumaan kaikista pennuista kun niiden on aika lähteä vai onko tilaa jättää yksi kotiin kasvamaan, jos niikseen toivon? Yleisesti ottaen kasvattajalta saa apua kaikissa tilanteissa ja itse olen valmis päivystämään niin synnytystä kuin auttamaan pulloruokinta suunnitelmissa sijoitusperheen kanssa, mikäli siihen on tarvetta. Myöhemmällä vaiheella hoidan vastuun sosialistamisesta eri paikkoihin. Koen että pennut ovat pääasiassa silti minun vastuullani, vaikka kasvaisivatkin muualla ja pyrin olemaan mahdollisimman paljon paikalla, apuna, tukena ja saatavilla.
​
Ja mitenkä sitten kollin kanssa? Kolli merkkailee ja kissojen kiimat alkavat äkkiseltään, eikä siinä ole montaa päivää hukattavaksi, joten aikataulutus ja nopeasti muuttuviin suunnitelmiin sopeutuminen on avuksi. Kollit saattavat huutaa ja merkkailla, mutta mielestäni merkkailevaa kissaa ei kenenkään tarvitse sietää pitkiä aikoja. Mikäli kolli alkaa merkkailla, on löydettävä ratkaisuja. Joko nopeuttamalla aikatauluja tai sitten kollille laitetaan implantti helpottamaan tilannetta ja viivyttämään asioita.
Kaikki tämä tulisi miettiä ja puntaroida jokaiselta kantilta läpi, jotta todella ymmärtää päätöksensä ja pystyy seisomaan omien sanojensa takana. Sijoituspuuhiin ei lähdetä pelkästään mututuntuman turvin. Kun kaikki tämä on pohdittu ja mietitty läpi. Pitäisi miettiä mikä itselleen on tärkeää rodussa jonka toivoisi saavansa sijoitukseen. Millaisia arvoja ylläpitää lemmikin elämässä ja mistä on valmis joustamaan, mistä ei. Tämän perusteella tulisi lähteä etsimään kasvattajaa, jolla olisi vastaavanlaiset arvot. Tämä selviää parhaiten tutkimalla kasvattajien nettisivuja, tapaamalla heitä näyttelyissä/kilpailuissa tai käymällä suoraan tutustumassa heihin. Monet kasvattajat ovat mielissään, mikäli joku haluaa tulla tutustumaan heidän koiriinsa/kissoihinsa/fretteihinsä jne. ja myös itselle on hyvä perehtyä mahdollisiin tulevan pennun vanhempiin.
Kun löytää kasvattajan jonka kanssa natsaa, on aika kysäistä sijoittamismahdollisuudesta. Jotkut kasvattajat vaativat sijoitusperheiltään paljon, osa vähemmän. Mieti mitä olet valmis tekemään ja mitä et. Kaikkein tärkeintä sijoituksen toimivuuden kannalta on se, että kasvattaja sekä sijoituskoti tulevat hyvin toimeen keskenään. Niin hyvin, että jos ongelmatilanteita tulee, päästään niistä puhumalla yhteisymmärrykseen tai kompromissiin. Parasta tietenkin olisi, jos ongelmatilanteita ei tulisi lainkaan. Erimielisyydet ovat kuitenkin sallittuja, niin kauan kun asioista voi keskustella asiallisesti.
Sijoituskotina olo voi parhaassa tapauksessa olla mielekäs, miellyttävä ja mieletön kokemus kombo, mutta pahimmillaan muuttua helvetiksi, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Ilmiriidan sattuessa on huomioitava, ettei lemmikki ole vielä sinun ja vaikka kasvattaja ei pienistä syistä voi sitä ottaa pois, ei tuon ole myöskään pakko myydä sitä sinulle, mikäli hän ei niin tahdo tehdä. Siksi on hyvin tärkeää, että miettii tarkoin mitä tekee ja kenen kanssa ryhtyy yhteistyöhön. Luottamus, yhteiset arvot ja kommunikointitaidot ovat kultaakin kalliimpia. Mutta hauskaa saa olla!
Jos tämän jälkeen edelleen tuntuu, että tahdot pennun sijoitukseen, ota rohkeasti yhteyttä ja tiedustele asiaa. Usein sijoituskodeista on puutetta ja kasvattajat mielellään sijoittavat pentujaan yhteistyökykyisiin perheisiin.
Onnea matkaan!