kennel Nietosten kissala



Vuorokaudenajat - pentue







Kaste x Nova
FI*Kissankellon Metsänneito x FI*Kissankellon Sininen Uni
31.3.2023 * 08.09.2024
EUR ns 23 * EUR a
Felv/Fiv: neg./neg. * Felv/Fiv: neg./neg.
Veriryhmä: A * Veriryhmä: A
Sukusiitosprosentti kahdeksassa polvessa: 2,21%
Kaste sai pentuna kutsumanimen elohopea, koska ei pysynyt paljon mitään paikoillaan. Hän oli aina liikkeessä ja menossa. Vanhemmiten on hivenen rauhoittunut, eikä enää yllä angoran kanssa samalle aktiivisuustasolle, vaikka edelleen energiaa piisaakin ja leikit sujuvat yhdessätuumin varsin hienosti! Uudet tilanteet hiukan huolestuttavat ja niissä sinkoilu tulee helposti esiin uudelleen.Kaste on myös syliin tuleva ja lempeä kissa, hän on mitä suojelevin äiti ja tulee pääasiassa hyvin kaikkien kanssa, mutta pentuaikaan saattaa mennä hivenen liiallisuuksiin suojelemisen suhteen.
Kaste pitää myös koirista, joita käy ohimennen puskemassa ja joille kiiman aikaan itseään kovasti tyrkyttää. Parhainta ovat kuitenkin kissakaverit.
Pennut kasvavat kotonani Röykässä.
Pennut syntyvivät 10.11.2025 ja ovat luovutuksessa maaliskuun alussa.

1. FI*Nietosten Aamutuima "Aamu" ♀, EUR as
2. FI*Nietosten Päivänpaiste "Pouta" ♀, EUR as 23
3. FI*Nietosten Iltahämärä "Ilta" ♀, EUR ns 22
4. FI*Nietosten Yönpimeys
"Yökkönen" ♂, EUR n
5.9.2025 Nova tuli tapaamaan Kastetta ja kaksikko tulee heti toimeen todella hyvin 10.11.2025 Neljä pientä suloisuutta syntyi tänään päivällä
15.11.2025 Jestas nämä kaverit ovatkin sitten isoja tyyppejä! Kasvavat hurjaa vauhtia. 17.11.2025 Pienet kasvavat upeasti, mutta emo on sen verta huolehtiva, että kuvia ei meinaa kyllä saada millään! Katsotaan kun pennut kasvavat josko sitten helpottuisi
24.11.2025 Lapsoset kasvavat hurjaa vauhtia ja maito maistuu 1.12.2025 Kolmeviikkoiset pienet saavat maisteltavaksi ruokaa - ei muuten maistunut, katsotaan missä vaiheessa alkaa kelvata ja hiekkalaatikkoon tutustuminen lähteä käyntiin
8.12.2024 Neljä viikkoa täynnä, paino ei meinaa enää maidolla nousta kovin hyvin, mutta sitkeästi kieltäytyvät kiinteästi. Laatikossa eivät enää pysy, vaan juoksentelevat pitkin poikin. Pesäkin siirtyi pääasiassa kiipeilypuun alimpaan koloon.
15.12.2024 Muutaman kerran olen nähnyt Poudan maistavan kiinteää, mutta ovat kyllä kovin maitopentuja, kun ei kiinteä maistuisi. Painot nousevat kyllä, mutta kovin hitaasti. Hiekkalaatikkoa ainakin joku on alkanut käyttää!
























